Mä pääsen matkalle! Olen aivan innoissani, vaikka kohteena onkin monista niin turhalta kuulostava Tallinna. Mä olen käynyt Tallinnassa vain kerran, joskus lukioikäisenä. Matka oli sellainen tyypillinen suomalaisten kaljanhakuristeily, eli laivassa oltiin kauan ja maihin pääsi vasta aamulla ja jo iltapäivällä lähdettiin takaisin Helsinkiin. Tällä kertaa matkasta tulee aivan toisenlainen. Yövyn kolme yötä ihanan idylliseltä vaikuttavassa hostellissa keskustassa ja aion nähdä muutakin kuin Kaubamajan. Tallinnahan kuitenkin on todella vanha kaupunki. On siellä oltava jotain mielenkiintoista nähtävää! Aion tehdä maltillisesti ostoksia (no hah, sen kun näkisi), koska mun rahatilanne nyt ei ole mitenkään suurenmoinen. Reissu tulee maksamaankin alta sata euroa ja koska olen pihi, iloitsen aina valtavasti, jos jostain hauskasta ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Lapsena pelkäsin aivan suunnattomasti laivalla matkustamista. Äidin siskon perhe asuu Tukholmassa, jotain laivamatkailua harrastettiin meillä usein. Siltikin pelkäsin, ja aina äiti ja isä vain sanoivat, ettei niin isot laivat millään voi upota. Kunnes sitten yksi upposi. Nykyään en enää juurikaan pelkää, mitä nyt useimmat painajaisunet kyllä liittyy siihen, että olen laivassa joka alkaa upota.

Olen melkein unohtanut olevani masentunut bulimikko. En ole ajatellut mitään masennukseen liittyvää hetkeen, ja olo on muutenkin ollut hyvä. Oksentanut olen viimeksi... En edes muista milloin. Tällä viikolla se oli, koska mulla on vieläkin tortillatäytteitä jääkaapissa. Olen nauttinut auringosta ja ollut melko sosiaalinenkin. Siis omalla mittapuullani melko sosiaalinen, normaalin ihmisen mittapuulla varmaankin olisin epäsosiaalinen edelleen. Pari päivää tai viikon verran on siis mennyt ihan hyvin. En vain uskalla ajatella, että mulla menisi hyvin vielä huomennakin. Tiedän, että se pudotus todellisuuteen tapahtuu taas jossain vaiheessa, ja se hieman varjostaa mun onnellisuutta. Kunpa voisin vain olla onnellinen nyt. Pelkään, että jos en muista pudotuksen tulevan taas pian, on se liian suuri pala kestettäväksi. Ainoa tapa selvitä siitä on kai tämä, että muistaa huolehtia huomisesta.

Maha on turvonnut ja kipeä. Söin pastasalaattia ja fetaleipää. Kaloreita siinä tietenkin oli miljoona. Mä lihon. Pelkään sitä, sillä olen ehkä onnistunut hieman pudottamaan painoani. Tyvikasvukin on varmaan kymmenen senttiä. Mä olen päästänyt itseni rupsahtamaan tosi pahasti. Ennen Tallinnan reissua on kai ryhdistäydyttävä, sillä siellä kaikki naiset on niin kauniita ja huoliteltuja. Etten sitten masennu ulkonäköni vuoksi sielläkin, kun pitäisi olla mukavaa ja leppoisaa.