torstai, 24. marraskuu 2005

Minä olen uudistunut!

Tarkemmin sanottuna blogini on uudistunut. Minä sen sijaan olen se sama vanha tylsä minä. Voi kun voisin itsenikin uudistaa yhtä helposti kuin blogin! Eli siis: uusi blogini löytyy osoitteesta http://heidimarian.blogspot.com Päätin vaihtaa palvelua kahdesta syystä: Ensinnäkin en osannut tähän liittää wordissa kirjoitettuja tekstejä ja toiseksi tuo sama maisema alkoi kyllästyttää. Olen niin tyhmä tietokoneiden kanssa, etten osaa tehdä mitään itse, joten voin käyttää vain näitä valmiita sivupohjia.
3 Lähettänyt: heidimaria - 24.11.2005 klo 18.34
Tunnisteet:

keskiviikko, 23. marraskuu 2005

Elämä on ihmeellistä

Eilen sattui aivan ihmeellinen tapaus. Olin lintsannut monelta viestinnäntunnilta, sillä puheen pitäminen videokameran edessä oli aivan kaamean pelottava ajatus. En vain uskaltanut. Tiesin, että en todellakaan keskity katsoessani videota mihinkään muuhuin kuin siihen, miten lihava ja ruma olen. Pelkäsin, että masennun entistä pahemmin ja jään vain sänkyyn makaamaan sen jälkeen. Joten päätin, etten tee sitä, vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, etten pääse koko kurssista läpi. Eilen kun menin tunnille juttelin opettajan kanssa ja sanoin suoraan, että en pysty, koska mulla on syömishäiriö ja masennus. Yllätyksekseni opettaja olikin ihan kannustava ja sanoi, ettei se mua siihen pakota ja että tunnin jälkeen voidaan jutella siitä, miten sitten saan sen kurssin suoritettua. Tunnin jälkeen opettajani paljasti, että hän tietää tasan tarkkaan miltä musta tuntuu, koska hänellä on myös ollut paha bulimia. Olin niin ihmeissäni. Opettajatkin on vain ihmisiä! Miten voi ihminen olla 23-vuotias opiskelija, eikä silti tajua tuollaista asiaa. Opettajia pitää ehkä vain opettajina joskus ala-asteella, mutta kyllähän nyt tämän ikäisenä pitäisi tajuta, että ihmisiähän nekin on. Opettajillakin on elämä opettamisen ulkopuolella. Tämä ihana opettajani myös oli hyvin kannustava ja varmisti, että olenhan nyt varmasti hoidossa tämän sairauteni vuoksi ja kannusti, että kyllä tästä oikeasti voi selvitä. Opettajani oli ensimmäinen syömishäiriöstä ja masennuksesta parantunut ihminen, jonka koskaan olen tavannut. Hänellä on korkeakoulututkinto, työpaikka ja aviomies. Se antoi mulle jollain tapaa ihan uudenlaista toivoa ja valoa tähän tilanteeseen. Olen tiennyt, että tästä voi parantua, mutta en ole koskaan tavannut ihmistä, joka olisi todella parantunut.

Eilinen ihmeellinen tapaus sai mut paljon paremmalle mielelle. Opiskelu ehkä sujuukin. En ole mokannut mitään vielä pysyvästi. Ehkä sillä, että sanoo rehellisesti miten asiat on, voisikin pärjätä? Ehkä joku voikin ymmärtää missä tilanteessa mä olen? Tuntuu niin uskomattomalta.

Kun puhuin PY:n kanssa tuosta puheen pitämisestä, ei PY tajunnut. Sanoi vain, että kaikkia se pelottaa, menet sinne vaan. Niin ihmeellistä, että joku vieras ihminen voi ymmärtää, kun paras ystäväkään, jonka pitäisi ymmärtää mua kaikessa, ei ymmärrä.
4 Lähettänyt: heidimaria - 23.11.2005 klo 13.05
Tunnisteet:

sunnuntai, 20. marraskuu 2005

Ei vain toimi

On niin järjettömän kylmä. Olen nenänpäätäni myöten aivan jäässä. Olen pukeutunut moneen paitaan, eikä kylmyys sittenkään hellitä. Vedän olkapäitä korviin ja mulla on krooninen niska- ja päänsärky. Joka paikkaan sattuu. Mä en vain jaksa. Haluaisin mennä kotiin ja vetää peiton pään yli ja nukkua edes hetken. En jaksaisi mennä kouluun suorittamaan. Inhottaa jo pelkkä ajatuskin taas yhdestä väsyneestä ja tuskaisesta viikosta siellä ihan liian pirteiden ihmisten keskellä. Haluaisin vain luovuttaa, mutta toisaalta tiedän, että en voi. Jos joskus haluan olla jotain muutakin kuin masentunut, en voi nyt luovuttaa. Mun on pakko opiskella nyt. En vain tajua miten pystyn, kun olen niin väsynyt että tuskin jaksan pitää kynää kädessä. Olen jo pilannut monta kurssia luovuttamalla. Tunnen tästä niin hirvittävää syyllisyyttä, kun vanhemmat maksavat opiskelun ja kaiken, ja mä en vain jaksa! Kaikki menee niin hukkaan. Pitää suunnitella, onnistuisinko käymään koulua jotenkin muuten, tekisin vaikka vain tenttejä ja esseitä täältä kotoa käsin ja kävisin koululla vaikka kerran viikossa. Voisin panostaa enemmän itseni hoitamiseen. En tiedä. Olen niin sekaisin. Tiedän vain, ettei näin voi jatkua enää kauaa.
1 Lähettänyt: heidimaria - 20.11.2005 klo 16.25
Tunnisteet:

tiistai, 8. marraskuu 2005

Inhoan tätä

Olen taas niin väsynyt. Tekisi mieli vain nukkua. Joka ilta olen nyt miettinyt vakavissani sitä, pitäisikö mun lopettaa koulu. En vaan jaksa olla täällä. Inhoan asuntola-asumista. Se on niin äärettömän rasittavaa. Koulussa pitää tehdä joitakin tehtäviä, joita en todellakaan halua tehdä. Esseet, tenttiin lukemiset, tutkielmien teko.... Ne vie koko illan. Elämä on pelkkää opiskelua. En tiedä, olenko haukannut liian suuren palan vai mikä nyt on vialla, mutta tuntuu siltä, etten jaksa enää. Tekisi vain mieli jäädä sairaslomalle ja unohtaa kaikki koulujutut. Haluaisin vain nukkua. Syksyn pimeydellä on varmasti osansa. Niin, ja tietenkin sillä, että mä olen niin laiska. En koskaan jaksaisi tehdä mitään. Nyt kun olen tehnyt niin paljon, alkaa väsyttämään. En kai mä nyt oikeasti kuitenkaan koulua lopeta. En ainakaan vielä. Ei mulla ole sellaiseen varaa. 
Kommentoi Lähettänyt: heidimaria - 8.11.2005 klo 15.24
Tunnisteet:

tiistai, 1. marraskuu 2005

Suoritus

Elämä on yhtä suorittamista. Pitää suoriutua siitä, tästä ja tuosta. Mulla on nyt työn alla ainakin parikymmentä erilaista suoritusta. Mikään ei ole valmis, mutta uutta pukkaa päälle vain yhä tiuhemmalla tahdilla. Ei tälläistä jaksa. Juuri tätä mä olen aina inhonnut. Sitä, että elämä on vain yksi suoritus, josta pitää suoriutua mahdollisimman hyvin arvosanoin. Juuri tästä mun kaikki ongelmat on lähteneet liikkeelle. Siitä, että mä en ole yltänyt niihin suorituksiin ja arvosanoihin, joihin olisi pitänyt.

Suoritus on muuten yllättävän vaikea asia ihan noin sananakin. Otsikkoon kirjoitin ensiksi "suritus". Sen jälkeen "suoristus". Joten ei ole helppoa elämä. Jotenkin kai surituksen ja suoristuksen voisi katsoa liittyvän suoritukseen, joten ei huolta. Suritus siinä mielessä, että kaikki tämän suorittamisen paine aiheuttaa päähäni vaikeanlaista surinaa. Suoristus siksi, että helpoin tapa suorittaa olisi vain vetää mutkat suoriksi ja antaa mennä. Mutta ei. Enhän mä niin voi tehdä. Mulle ainoa tapa suorittaa on täydellinen suoritus. Kaikki muu on pelkkää paskaa.
3 Lähettänyt: heidimaria - 1.11.2005 klo 13.20
Tunnisteet: