Huomenna se kesätentti sitten on. Käsittämätöntä, että vapaaehtoisesti sellaiseenkin menin ilmottautumaan. Kolmesta kirjasta on luettuna 1,5. Ei mitään järkeä. En vain ole saanut luettua. On niin kuuma, etten pysty keskittymään yhtään mihinkään. Olen ainoastaan lukenut Tampereen yliopiston sivuilta hyväksyttyjen listaa noin 30 kertaa päivässä. Eikä vieläkään. Tiedänhän mä, että tulokset julkaistaan vasta 19. päivä. Mutta... jospa sittenkin vähän aikaisemmin, hiipii jatkuvasti mieleeni ja avaan netin. Enkä ole edes päässyt sisään, joten aivan turha stressata. Ei tässäkään ole mitään järkeä. Olen kahden vaiheilla menenkö tenttiin vai en. Toisaalta kaupungille olisi kuitenkin mentävä, vaihtamaan rahaa Forexiin ja viemään kirjoja Metsokirjastoon. Joten ainakin yritän mennä myös yliopistolle.

Olen niin lihava, että hikoilen oikein kunnolla. Olen varma, että se johtuu mun läskeistä. Tai kilpirauhaslääkityksestä, tai sitten niiden yhteisvaikutuksesta. Olen alkanut hikoilla kasvoista. Koskaan aiemmin näin ei ole tapahtunut. Olen löytänyt uusia hikirauhasten (tai mitä nyt ovatkaan) sijaintipaikkoja: ylähuulen yläpuolella. Raivostuttavaa. Taas yksi syy laihduttaa itsensä tikkulaihaksi. En ole koskaan nähnyt laihan ihmisen hikoilevan. Laihoilla on aina kylmä. Mäkin haluan olla viluissani ja pukeutua paksuun villatakkiin.

Iloinenkin asia on tapahtunut! Olen laihtunut! Ainakin vähän. Tänään tungin jalkaani farkut, jotka eivät ole mahtuneet mulle aikoihin jalkaan. Ne oli tiukat, mutta ainakin ne mahtuivat. Onnen päivä.

Mietin taas, mistä kaikesta jäänkään paitsi näine häiriöineni. Houkuttelisi kovasti lähteä opiskelemaan yksityiseen yliopistoon Tallinnaan, mutta enhän mä voi. En uskalla. Toki pitää myös ajatella terapiaa ja sitä, että todennäköisesti voisin päätyä vielä pahempaan kuntoon lähtiessäni sinne. Jos olisin terve, olisin todennäköisesti jo vuosia sitten päätynyt ulkomaille opiskelemaan. Tai päässyt yliopistoon suomessakin.

Niin, ja kaikki olisi niin paljon paremmin, jos mä vain olisinkin joku toinen. Tyypillistä, ainahan nämä mun pohdintani johtavat tähän samaan lopputulokseen; omana itsenäni en voi maailmassa pärjätä.