Alkuviikosta Kela armollisesti maksoi mulle opintotuet. Takautuvasti vielä! Enhän niitä odotellutkaan kuin kaksi kuukautta. Sain 500 euroa, jonka nyt sitten pitäisi riittää vaikka mihin. Mietin vain, onko mulla oikeasti muka varaa opiskella, kun en sitä kuntoutustukea saanut. Odotan nyt sossulta päätöstä siitä, kuinka paljon mun opiskelumaksuista ne voi ottaa huomioon. Kuntoutustuestakin voisi vielä valittaa. En vain tiedä, että jaksanko. Se kun on kuitenkin niin hermoja raastavaa puuhaa. Olen ihan raivoissani ja masentunut ja turhautunut ja kaikkea mahdollista tuosta Kelan touhusta, mutta eihän sille mitään voi. On kai vain tyydyttävä siihen mitä saa. Olenhan mä nytkin tietysti tuhlaillut turhaan. Olen ostanut jotain vaatteita, käynyt leikkautamassa hiukseni ja ostanut ruokaa. Mitään noista en oikeasti tarvitsisi. Jos vain voisi olla syömättä, säästäisi oikeasti ihan huomattavia summia! Ruoka on niin kallista. Ja lisäksi vielä niin turhaa.

Maanantaina menen hammaslääkäriin, ja multa revitään viisuri irti. Pelottavaa. Toisaalta mä ansaitsen jotain aivan kamalaa. Joten ehkä se on mulle ihan hyväksi. Toisaalta pelottaa sekin, mitä bulimia on tehnyt mun hampaille. Tiedän, että siellä on reikiä ja monta. Mitään ei särje, vielä. Kenties olen huolehtinut ihan turhaan ja mun hampaat onkin ihan loistavassa kunnossa. Hmmh. Kumpa vain olisikin.

Nyt lomalla olen taas tavannut perhettäni ja sukulaisiani. Suurin osa meidän suvusta on oikeasti ihan täysiä sekopäitä. Meidän perheessä on jotain niin pahasti vialla. Isä on aivan täysi hermoraunio. Äiti taas on niin... No. Isän tossun alla. Äiti vain hyssyttelee, ettei isä hermostuisi. Meillä kotona ei tunteitaan saa näyttää millään tavalla. Isoveli taas on aivan täysi juoppo. Sen elämään ei kuulu mitään muuta kuin viina ja muut aineet. Joten en mä oikeastaan ihmettele sitä, miksi mun elämä on näin vinksallaan. Ei siihen kuulu se, että mä olen aina saanut ihan kaiken mitä mä olen halunnut, kun en kuitenkaan ole saanut sitä, mitä mä eniten olisin kaivannut. Tunnetasolla mä olen kai jäänyt aika köyhäksi.

Sitten joskus isona mä haluan ihanan miehen ja ison lapsikatraan. Musta tulee lämmin ja läsnäoleva äiti. Mä en todellakaan aio jäädä mieheni tossun alle, mutta toisaalta en kyllä halua miestä, joka olisi mun tossun alla. Meillä saa nauraa ja itkeä ja meluta ja juosta ihan niin paljon kuin haluaa. Meillä on koiria ja kissoja ja kultakaloja. Meidän koti on lämmin ja aurinkoinen. Ei sellainen vihainen ja pelokas, niin kuin mun lapsuudenkoti.