Mun kaula on kipeä. Se ei ole kurkkukipua, vaan kipua leukaluiden ja kaulan tuntumassa. Olisikos jotkut rauhaset siellä... En tiedä. Kipeät kuitenkin ovat molemmilta puolilta. Pelkään, että tämän olen saanut oksentelullani aikaan. Tänään en ole edes oksentanut, viimeksi eilen. Olen myös saanut viisaudenhampaani ärtymään ja ilmeisesti ainakin yhden havaittavan reiän hampaaseeni. Ruokatorvessa tuntuu omituista polttelua. Tämä bulimia rikkoo elimistöäni, mutta en siltikään osaa lopettaa. Terapeuttini sanoi mulle yhtenä päivänä, että voisitko nyt kuvitella lopettavasi oksentelun, kun voin paremmin. Sanoi, että tästä voi tulla vieroitusoireita! Pisin aika tämän vuoden puolella ilman oksentamista on varmaankin ollut kolme päivää.

En muista olenko jo kirjoittanut tästä, mutta mun päiväosasto aika alkaa lähestyä loppuaan. Mulla on hoitoaikaa jäljellä kaksi viikkoa, eikä nekään ole täysiä. Kolmena päivänä menen pääsykokeisiin. Pelottaa. En oikeastaan haluaisi lähteä. En tiedä, olenko saanut sieltä hirveästi apua, mutta joka tapauksessa se paikka on turvallinen. Kaipaan turvallisuutta. En halua olla ihan tyhjän päällä. Tulen kaipaamaan ihmisiä sieltä, ja vaikka en kaikista ole hirveästi pitänytkään, niin kaikista niistä on tullut mulle tärkeitä. Tuskin tulen ketään tapaamaan osastojakson jälkeen. En todellakaan ole terve, niin terve ainakaan, ettenkö tarvitsisi hoitoa. Pelkään, että menen entistä huonompaan kuntoon ollessani vain kotona. Opiskelun aloittaminenkin syksyllä olisi huomattavasti helpompaa, jos päivärytmi ei olisi täysin sekaisin. Jos ehdin viikonlopussa saada päivärytmini sekaisin, miten sitten kahdessa kuukaudessa? Elämä menee taas siihen, että valvon kaikki yöt ja nukun pitkään päivällä. Pahimmassa tapauksessa en edes pysty opiskelemaan syksyllä, vaan jatkan sairaslomaa ja olen taas hoidossa jossain. Mä en halua. Mun elämä menee hukkaan! Aika menee hukkaan! Elämä kuluu, enkä mä pysy vauhdissa mukana.