Mä en varmaan
koskaan löydä miestä, koska olen niin lihava. Mä en varmaan koskaan
tule onnelliseksi, koska olen niin lihava. Mä en varmaan koskaan pääse
yliopistoon, koska mun aivot on niin läskiset, ettei niillä pysty
ajattelemaan mitään. Koko ihminen päästä varpaisiin on pelkän läskin
peitossa. Voisin kai muuttaa nimeni Läskiksi. Se kuvaisi mua niin
loistavasti. Mä en jaksa enää olla näin lihava. Mun on pakko tehdä
tälle jotain. Keittiöveitsellä läskejen pois leikkaaminen voisi olla
hyvä vaihtoehto. Siihen verenhukkaan sitten kai loppuisi muutkin
murheet.
Tänään mun terapeutti soitti mulle ja sanoi jonkun sosiaalityöntekijän
suositelleen, että valitettaisiin siitä kelan kuntoutustuki
päätöksestä. Perusteita kuulemma olisi. Voitaisiin kuulemma hakea myös
jotain vammaistukea. Vammais.
Joo. Sitähän mä olenkin aina epäillyt, että olen jollain tapaa
vammainen. Nyt siitä sitten saisi näköjään jonkun virallisen
todistuksenkin, hip hei. Voisiko tästä päivä enää paremmaksi muuttua?
Olen odottanut sossun päätöstä nyt kaksi viikkoa, eikä sitä ole vieläkään tullut.
Aina kun soitan sinne, vastaus on että "joo, tuo työntekijä ei ole nyt
paikalla, soitapa silloin ja silloin uudelleen". Miten kauan on
oikeasti kohtuullista odottaa sossun päätöstä? Jostain olen kuullut,
että viikossa pitäisi tulla! Ja viidessä päivässä se mulle luvattiinkin
alunperin. En tajua tätä.
Olen ihan hajalla. Pää on aivan liisteripuuroa. Huomenna olisi tentti.
En ole lukenut juuri mitään. Arvon tässä, lähteäkö kotiin vai jäädkö
kokeilemaan tenttiä. En vain jaksaisi olla täällä nyt. Sorrun vain
syömään lisää.
perjantai, 28. lokakuu 2005
Kommentit