Mä en varmaan koskaan löydä miestä, koska olen niin lihava. Mä en varmaan koskaan tule onnelliseksi, koska olen niin lihava. Mä en varmaan koskaan pääse yliopistoon, koska mun aivot on niin läskiset, ettei niillä pysty ajattelemaan mitään. Koko ihminen päästä varpaisiin on pelkän läskin peitossa. Voisin kai muuttaa nimeni Läskiksi. Se kuvaisi mua niin loistavasti. Mä en jaksa enää olla näin lihava. Mun on pakko tehdä tälle jotain. Keittiöveitsellä läskejen pois leikkaaminen voisi olla hyvä vaihtoehto. Siihen verenhukkaan sitten kai loppuisi muutkin murheet.

Tänään mun terapeutti soitti mulle ja sanoi jonkun sosiaalityöntekijän suositelleen, että valitettaisiin siitä kelan kuntoutustuki päätöksestä. Perusteita kuulemma olisi. Voitaisiin kuulemma hakea myös jotain vammaistukea. Vammais. Joo. Sitähän mä olenkin aina epäillyt, että olen jollain tapaa vammainen. Nyt siitä sitten saisi näköjään jonkun virallisen todistuksenkin, hip hei. Voisiko tästä päivä enää paremmaksi muuttua? Olen odottanut sossun päätöstä nyt kaksi viikkoa, eikä sitä ole vieläkään tullut. Aina kun soitan sinne, vastaus on että "joo, tuo työntekijä ei ole nyt paikalla, soitapa silloin ja silloin uudelleen". Miten kauan on oikeasti kohtuullista odottaa sossun päätöstä? Jostain olen kuullut, että viikossa pitäisi tulla! Ja viidessä päivässä se mulle luvattiinkin alunperin. En tajua tätä.

Olen ihan hajalla. Pää on aivan liisteripuuroa. Huomenna olisi tentti. En ole lukenut juuri mitään. Arvon tässä, lähteäkö kotiin vai jäädkö kokeilemaan tenttiä. En vain jaksaisi olla täällä nyt. Sorrun vain syömään lisää.