Kun Kasvais on nimi, jonka veljeni antoi pienelle nukelleen lapsena. Ei liity mitenkään mihinkään, mutta se tuli mieleeni äsken jostain ja alkoi naurattamaan aivan hulluna. Veljeni oli outo lapsi, ja on se kyllä vieläkin ihan outo. Me ollaan kai erittäin outo perhe.

Viikonloppuna olin taas lopettamassa koulua. Ja kun mä olen lopettamassa jotain, se ei varmasti jää kenellekään epäselväksi. Kerron sen kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella ja niillekin, joita ei kiinnosta pätkääkään. Ympäriinsä lörpöttely on ahdistavaa, koska mun ahdistus alkaa ahdistamaan muita ja mä koen siitä aina jälkeenpäin hirvittävää syyllisyyttä. Sillä hetkellä mun päähän ei mahdu muuta kuin juuri se ahdistus, mutta sen jälkeen. Hävettää. Pitäisi kai teipata suu kiinni tai välttää silloin olemasta kenenkään seurassa. Mä olen liian avoin.

Mutta. Täällä sitä koulussa ollaan taas. Kouluhommat kyllä ahdistaa suunnattomasti edelleen, mutta olen myös huomannut, että suurimman osan hommista pystyy tekemään, kunhan ei koko ajan ajattele stressin ja ahdistuksen sumentamin aivoin. Eli ehkä tämä sujuu. Yritän kovasti jatkaa ainakin jouluun saakka ja katsoa sen jälkeen uudestaan tilannetta. Nyt ei olisi mitään järkeä lopettaa. Olen päässyt kuitenkin niin hyvin alkuun. Olen aika sosiaalinen ja puhun ihmisten kanssa, ryhmätöitä tehdessä sanon omat mielipiteeni enkä pidä niitä ihan ala-arvoisina, luennoillakin uskallan sanoa, jos tiedän jostain asiasta jotain. En aliarvioi itseäni enää niin pahasti. Vaikka ensin ajattelin, ettei päiväosastojaksosta ollut mitään hyötyä, niin taisin olla väärässä. En ollut näin avoin ja sosiaalinen ennen sitä. En todellakaan tullut näin hyvin toimeen ihmisten kanssa. Kaikesta kai oppii. Enää sen sinne kyllä menisi.

Söin  viikonlopun aikana ihan hirvittävän määrän suklaata ja nyt mulla on naamassa kolme kamalaa finniä. Finninaama. Mä olen ruma. Mä olen liian vanha finneihin. Hävettää.