Olen viikon
päästä aloittamassa opiskeluja uudessa opiskelupaikassani,
kansanopistossa keskellä ei-yhtään-mitään. Osa minusta on innoissaan,
kun saan palata vanhaan tuttuun paikkaan niiden aineiden pariin, joista
todella pidän. Toisaalta olen peloissani. Jaksanko siellä ja mitä
sitten tapahtuu, jos en jaksa? Paras Ystävä, joka ei myöskään päässyt
yliopistoon, oli myös tulossa opistoon. Peruin yhden hengen huoneen
varaukseni, jotta saisin yhteisen huoneen PYn kanssa. Viime viikolla PY
sitten sanoikin, ettei olekaan enää varma. Eikä ole vieläkään. Yhden
hengen huoneet ovat jo loppuneet. Mitä ihmettä teen, jos joudun asumaan
jonkun täysin vieraan ihmisen kanssa? En kestä edes ajatusta siitä. Jos
opiskeluni menevät pilalle sen vuoksi, että asuminen jonkun vieraan
kanssa pelottaa liikaa? PYlle kun mainitsin asiasta, hän tokaisi vain,
että "mut enhän mä sinne vain sen vuoksi voi tulla, sitä paitsi
säästähän sä siinä viiskymppiä kuussa!". Olen niin ärsyyntynyt. En
tietenkään oleta, että PY tulisi opistoon sen vuoksi, että minä saisin
kämppiksen. Olisi kuitenkin ehkä voinut ajatella asiaa hieman kauemmin,
minä kun luovuin yhden hengen huoneestani. PY tasan tarkkaan tietää
tilanteeni. Eikä hänelle tee edes pahaa aiheuttaa minullekin
ylimääräistä stressiä! Olen niin kyllästynyt olemaan kiltti ja
ajattelemaan aina muita! Muut ovat kuitenkin aina niin itsekkäitä,
etteivät koskaan ajattele minua. Eivät edes ne ihmiset, joiden
kuvittelisin välittävän oikeasti.
Tämä kaikki sotku vain sen vuoksi, että PYlle yhtäkkiä tulikin tunne,
ettei opisto olekaan hänen "kohtalonsa". Haloo! 8 kk elämästä ei kai
määrää kenenkään kohtaloa. Minä en ainakaan ylipäätään usko kohtaloon.
Jos uskoisin, ajattelisin kai masennuksen ja syömishäiriön olevan
kohtaloni, alituisen epäonnistumisen olevan kohtaloni ja päiväosaston
olevan minulle juuri oikea paikka. Ei elämäänsä voi jättää kohtalon
käsiin. Siitä on otettava itse vastuu! Ei voi jäädä kotiin istumaan ja
odottamaan merkkiä, joka kertoisi mitä on tehtävä. Ei voi odottaa, että
unessa joku kertoisi oikean suunnan. Kyllä se on itse löydettävä. Jos
sitä ei löydy, on vain kokeiltava ja löydettävä oikea suunta elämälle
sen kautta.
Voisin ymmärtää PYn epävarmuuden opistoa kohtaan joillakin toisilla
perusteluilla, mutta en näillä. Raivostuttaa vain niin vimmatusti.
Minun opiskelujeni suhteen kaikki oli lähes hyvin. Nyt kaikki on taas
täysin sekaisin ja kokonaan ilman omaa osuuttani asiaan.
lauantai, 13. elokuu 2005
Kommentit