Olen viikon päästä aloittamassa opiskeluja uudessa opiskelupaikassani, kansanopistossa keskellä ei-yhtään-mitään. Osa minusta on innoissaan, kun saan palata vanhaan tuttuun paikkaan niiden aineiden pariin, joista todella pidän. Toisaalta olen peloissani. Jaksanko siellä ja mitä sitten tapahtuu, jos en jaksa? Paras Ystävä, joka ei myöskään päässyt yliopistoon, oli myös tulossa opistoon. Peruin yhden hengen huoneen varaukseni, jotta saisin yhteisen huoneen PYn kanssa. Viime viikolla PY sitten sanoikin, ettei olekaan enää varma. Eikä ole vieläkään. Yhden hengen huoneet ovat jo loppuneet. Mitä ihmettä teen, jos joudun asumaan jonkun täysin vieraan ihmisen kanssa? En kestä edes ajatusta siitä. Jos opiskeluni menevät pilalle sen vuoksi, että asuminen jonkun vieraan kanssa pelottaa liikaa? PYlle kun mainitsin asiasta, hän tokaisi vain, että "mut enhän mä sinne vain sen vuoksi voi tulla, sitä paitsi säästähän sä siinä viiskymppiä kuussa!". Olen niin ärsyyntynyt. En tietenkään oleta, että PY tulisi opistoon sen vuoksi, että minä saisin kämppiksen. Olisi kuitenkin ehkä voinut ajatella asiaa hieman kauemmin, minä kun luovuin yhden hengen huoneestani. PY tasan tarkkaan tietää tilanteeni. Eikä hänelle tee edes pahaa aiheuttaa minullekin ylimääräistä stressiä! Olen niin kyllästynyt olemaan kiltti ja ajattelemaan aina muita! Muut ovat kuitenkin aina niin itsekkäitä, etteivät koskaan ajattele minua. Eivät edes ne ihmiset, joiden kuvittelisin välittävän oikeasti.

Tämä kaikki sotku vain sen vuoksi, että PYlle yhtäkkiä tulikin tunne, ettei opisto olekaan hänen "kohtalonsa". Haloo! 8 kk elämästä ei kai määrää kenenkään kohtaloa. Minä en ainakaan ylipäätään usko kohtaloon. Jos uskoisin, ajattelisin kai masennuksen ja syömishäiriön olevan kohtaloni, alituisen epäonnistumisen olevan kohtaloni ja päiväosaston olevan minulle juuri oikea paikka. Ei elämäänsä voi jättää kohtalon käsiin. Siitä on otettava itse vastuu! Ei voi jäädä kotiin istumaan ja odottamaan merkkiä, joka kertoisi mitä on tehtävä. Ei voi odottaa, että unessa joku kertoisi oikean suunnan. Kyllä se on itse löydettävä. Jos sitä ei löydy, on vain kokeiltava ja löydettävä oikea suunta elämälle sen kautta.

Voisin ymmärtää PYn epävarmuuden opistoa kohtaan joillakin toisilla perusteluilla, mutta en näillä. Raivostuttaa vain niin vimmatusti. Minun opiskelujeni suhteen kaikki oli lähes hyvin. Nyt kaikki on taas täysin sekaisin ja kokonaan ilman omaa osuuttani asiaan.