Mulla oli tänään ihan yllättävän hyvä päivä. En vatvonut sitä, etten eilen mennyt pääsykokeeseen, vaan otin ihan rauhallisesti. Nukuin pitkään, menin vanhemmilleni ja nautin auringosta ihanassa vihreässä keitaassa. Lueskelin ja kuuntelin musiikkia. En riidellyt vanhempieni kanssa ja söin hillitysti. Kesävaatteiden kohdalla iski pieni ahdistus, mutta sekin meni ohi. Illalla Paras Ystävä tuli käymään ja päätimme lähteä piknikille rannalle. Otettiin viltti ja persikoita, light kokista ja sipsejä mukaan, ja nautittiin vain ilta-auringosta. Juteltiin elämästä ja siitä, mitä tehdään juhannuksena.

Olen ihan palanut. En tajua. En mä pala koskaan. Ilmeisesti antibioottikuuri herkistää auringolle aika pahasti. Inhottavaa. Haluaisin ruskettua, etten olisi ihan valkoinen M:n rinnalla, kun se tulee Välimereltä ensi viikolla. Pitäisi varmaan ottaa purkkiaurinkoa.

Joku oli mun yhteen edelliseen kirjoitukseen laittanut kommenttia, että pitäisi miettiä ekokatastrofeja sun muita, että tulisi asioihin oikeaa perspektiiviä. Tajusin, että musta varmaan saa aika pinnallisen kuvan näiden juttujen perusteella. Että mä mietin vain opiskelupaikkaa ja perseeni kokoa. Ei se ole niin. Kyllä mä mietin maailman ekokatastrofeja, sotia, globalisaation vaikutuksia, kodittomia lapsia, kissoja ja koiria, ihan päivittäin. Itken silmäni punaisiksi ja valvon öisin. Kyllä mä välitän. Ei mun elämä ole pelkkää jugurttipurkin kalorimäärän murehtimista. Kyllä mua ahdistaa se, että täällä mä vaan mietin tämmösiä turhia ja muualla maailmassa asiat on oikeasti huonosti. Ei se silti saa mua mitenkään paremmalla tuulelle, pikemminkin huonommalle vain. Että mä olen näinkin huono, vaikka mulla pitäisi kaiken olla hyvin.

Äsken ahdoin naamaani meidän loput pikniksipsit ja kävin oksentamassa. Siltikin tämä päivä on roimasti plussan puolella. Kunpa tälläisiä päiviä olisi enemmän.