En ole jaksanut kirjoittaa. Ei siitä syystä, että olo olisi ollut jotenkin erityisen huono, vaan kai lähinnä siksi, että ei ole ollut. Mulla on mennyt hyvin, tai ainakin ihan kohtalaisesti. Masennus alkaa olla menneen talven lumia, ainakin tältä erää. Olen kyllä täysin tietoinen siitä, ettei tämä ollut viimeinen masennuskausi mun elämässäni. On kai pakko hyväksyä se, että aina välillä vain olen hirvittävän masentunut, eikä sitä muuksi voi muuttaa. Bulimia jatkaa omaa tuttua rataansa. Se elää ihan omaa elämäänsä, joka ei ole musta riippuvainen. Positiivista on kuitenkin se, että olen pystynyt olemaan aina silloin tällöin päivän oksentamatta. Lääkitys ei ainakaan ole millään tavoin vaikuttanut mun syömishäiriööni. En kyllä tiedä, miten se siihen voisi vaikuttaakaan. Kuulostaa aika tuulesta temmatulta, että joku lääke voisi tähän auttaa. Mielialaan kyllä, mutta ei bulimiaan.

Meillä päin on nyt erittäin hip ja pop ostaa oma asunto. Hirveät asuntolainat vaan pankista ja oma yksiö tai kaksio joko yksin tai kaksin. En tiedä. 50 vuoden asuntolaina jotenkin kuulostaa niin pelottavalta. Tosi asia kuitenkin näyttää olevan, että esimerkiksi yksiössä lähellä yliopistoa on huomattavasti halvempaa asua niin, että maksaa lainaa kuin vuokraa. Ei ole varaa asua vuokralla, kun opiskelijoiden asumistuki on pienempi kuin yleinen asumistuki, jota taas saa omaan asuntoon. Mulla on tässä sulattelemista. Yritän pääni puhki miettiä asiaa, mutta en vain tajua sitä. Jos asia tosiaan olisi noin, voisin ihan hyvin ottaa asuntolainan ja muuttaa lähelle yliopistoa pois täältä lähiöstä. Varmaan kannattaisi suunnata tätä ajattelua kuitenkin johonkin muuhuin kuin asuntolainan ottamiseen. Vaikka niihin pääsykokeisiin nyt ensiksi.