Tulin kotiin
lauantaina, vaikka mun piti jäädä opiskelupaikkakunnalle opiskelemaan.
En jaksanut olla siellä. Talvikenkiinkin ilmestyi jostain reikä, joten
oli kuitenkin pakko lähteä jonnekin kenkäkauppaan. Tentti meni
varmaankin läpi. Inhoan tenttejä, jossa tenttikysymyksenä on
tenttikirjan nimi. Toisaalta sellaisiin on hirveän helppoa vastata,
toisaalta on aina vaikeaa saada hyvää arvosanaa, kun kuitenkin aina
unohtaa mainita jotain olennaista. Mutta onhan se aina kiva saada 3
opintoviikkoa, opintopisteinä sitten mitä lie, varmaankin jotain 7.
Kuulostaapa paljolta! Tältä syksyltä ei kasassa olekaan vielä yhtään,
joten ihan mukavaa. Saahan sen uusia, jos siitä nyt joku ykkönen tulee.
Talvikengätkin löytyi Andiamosta. Köyhdyin niistä hurjat 75 euroa,
mutta on ne niin ihanat. Ruskeaa mokkanahkaa, sisällä aivan ihanan
pehmeää karvaa ja varressa sellainen kiva nyöri. Lahkeet ilmeisesti
tungettan aina sinne saappaan sisään, mutta voi kai niitä käyttää
niinkin, että lahkeet on päällä. Tosin farkut ainakin varmaan värjää ne
inhottavasti... Niitä voi käyttää hameenkin kanssa. Tosin mulla ei kai
ole yhtään hametta, joka mahtuisi mun päälle.
Mun pitäisi mennä itsenäisyyspäivän tanssiaisiin, mutta ei mulla ole
pukua. Eikä mulla toisaalta ole varaa mitä kallista ostaakaan, joten
pitää ehkä kyhätä jonkinlainen mekko itse. Olen kyllä ehkä maailman
surkein ompelija, mutta täytyy toivoa, että äiti vähän auttaisi. Voisin
ostaa jotain satiinia ja tehdä siitä jonkun kivan mekon. Haluaisin
sellaisen vähän lyhyemmän mallin, jossa olisi jotain tylliä siinä
hameosassa. Ehkä jotain kymmenen, viisitoista senttiä polven
alapuolella. Käsittääkseni ne on pukujuhlat ja puvun kai pitäisi olla
pitkä, mutta ei kai se kauhea virhe ole tuollaiseen vähän lyhyempään
pukeutua, jos se kuitenkin on muuten juhlava?
Taisin vähän ylireagoida sen vammaistuen kanssa. Ihan mikä tahansa raha
on ihan hyvä. Vammaistuki vaan kuulostaa niin sairaalta. Ihan siltä,
että mä oikeasti olisin pysyvästi sairas. Kuntoutusraha taas vaikuttaa
jotenkin valoisemmalta, että mä olisin jo parantumassa. Pitää kai
kuitenkin vain ottaa se, mitä saa. Jos nyt saan mitään. Aion kuitenkin
valittaa siitä kuntoutustuestakin. Päiväosaston sosiaalityöntekijä
hoitaa näitä asioita mun kanssa, mikä musta on aivan ihanaa! Mun
asioista välitetään, ja ne oikeasti haluaa, että mä parannun. Ihanaa.
sunnuntai, 30. lokakuu 2005
Kommentit