Kaikki tuntuu taas epäonnistuvan. Kouluun pitäisi mennä maanantaina, mutta ei ole mitään tietoa siitä, menenkö. Tällä hetkellä on tunne, etten mene. Kaikki on yhtä suurta sotkua! Kaikki on pilalla. Olen taas tapojeni mukaisesti onnistunut pilaamaan kaiken, juuri kuin tämän yhden ainoan pienen asian piti onnistua. Huomenna soitan koululle ja vaikka rukoilen ja itken, jotta saisini yhden hengen huoneen. Jätän PYn yksin pohtimaan, mitä tehdä ja missä asua. Ajattelen itseäni, sillä minulle tämä on tärkeää. Tuntuu siltä, että tästä asiasta olisi kiinni koko elämä. Se, tulenko enää koskaan pärjäämään missään. Varmasti lannistunkin, jos tämä nyt todella menee pieleen.

 Koko juttu voisi olla uusi alku. Voisin aloittaa terveellisemmän elämän, opiskella todella ahkerasti, saada uusia ystäviä... Kaikki voisi olla vihdoinkin kunnossa. Voisin edes lyhyen hetken ajan tuntea kuuluvani jonnekin. Tarkemmin ajateltuna voisi olla hyvä, jos PY ei edes opiskelisi samassa koulussa, jos en näkisi PYä niin usein. Miten voisin muka aloittaa uuden elämän, jos osa vanhaa elämääni olisi paikalla? Nyt on vain saatava se oma huone.