Elämä alkaa taas käydä liian ahdistavaksi. Tällä kertaa ahdistukseni syy on kämppis, minun rakas Paras Ystäväni. Alunperin ajattelin yhdessä asumisen olevan loistava ajatus, sitten tulin toisiin ajatuksiin, mutta silloin oli jo liian myöhäistä hankkia omaa huonetta. Nyt kuitenkin jaan huoneeni mielummin Parhaan Ystävän kanssa kuin jonkun täysin vieraan, tosin vieraan kanssa asuminen voisi olla huomattavasti helpompaa. Parhaalle Ystävälle tulee asioista sanottua ihan eri tavalla kuin jollekin vieraammalle. On meidän yhteisasuminen sujunut ihan hyvin. Paras Ystävä vain on kovin ahdistunut ja vaikeassa tilanteessa, joka tietenkin lisää myös omaa ahdistustani. Olen liian herkkä ihmisten suhteen, ja otan kaikkien murheet ja ahdistukset aina omille harteilleni.

Toisaalta taas olen ilkä. Ilkeä ja paha ihminen. Miksi, voi miksi mun pitää aina avautua kaikista asioista? Miksi mä en yhtään ajattele, että totuuden kuuleminen tekee toisista niin älyttömän pahaa? Ei mulla oikeasti ole oikeutta sanoa kenellekään mitään pahaa, oli se sitten totta tai ei. Ei se, että mulla itsellä on ahdistus oikeuta mua keventämään omaa ahdistustani kenenkään toisen kustannuksellä. Mä vain olen niin kovin, kovin kateellinen.

Paras Ystävä on alkanut henkistyä. Minun mielestä sen henkistyminen, oman itsensä ja tarkoituksensa etsiminen on lähinnä pakkomielteistä. PY on stressaantunut, nukkuu huonosti, eikä sille maistu ruoka. Aina se on ollut laiha, mutta nyt se on vielä entisestäänkin laihtunut. Mainitsen PY:lle tuosta, että sen toiminta on ihan kamalan pakkomielteistä, josta PY ei tietenkään tykännyt. Enkä mä olisi saanut missään tapauksessa sanoa mitään sellaista. PY sanoi mulle, että mä taidan olla vain kateellinen, kun en itse ole vielä samalla tasolla. Ja oikeassahan se onkin. En mä tosin yhtä sekaisin haluaisi olla, mutta kyllä mä monesta PY:lle ehdottomasti olen kateellinen. Niin kuin esimerkiksi siitä laihuudesta. Erittäin kateellinen. Lopulta PY sanoi tarkoittaneensa kateutta vain vitsillä. \"Voiko tälläiselle muka olla kateellinen, joka kuihtuu silmissä ja on sisältä aivan sekaisin?\" Voi kuule, rakas ystäväni. Kunpa vain tietäisitkin, että kuinka kateellinen.