Olen saanut jostain ihan uutta puhtia opiskeluun. Olen jaksanut käydä luennoilla ja lukea pääsykokeisiinkin. Luennoillakaan en ole ollut mitenkään hillittömän levoton, vaan olen pystynyt istumaan paikallani ja keskittymään. Mulla jopa on jonkinlaisia muistikuvia siitä, mitä siellä on puhuttu. Se on ihan täysin uutta mulle. Tuntuu tosi pahalta ajatella, että mun uusi lääkitys on saanut tämän muutoksen mussa aikaan. Että mä olen oikeasti ihan paska ilman lääkkeitä. Toisaalta ihan se ja sama. Tällä hetkellä mulle on tärkeintä, että pystyn jollakin tavalla elämään normaalia elämää, vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että otan jonkun onnellisuuspillerin aamuisin.

Viime viikolla yksi tyttö lopetti osastolla kokonaan. Se on nyt tervehtynyt ja jatkaa opiskelujaan ja menee kesätöihinkin. Mun on pakko sanoa, että olen todella kateellinen. Mäkin haluan! Toki mä olen hirvittävän onnellinen sen puolesta. Ja muutenkin ihanaa tietää, että kyllä tästä voi selvitä. Mullakin on vahva usko siihen, että tervehdyn. Vaikka tänäänkin oksentelin kahteen otteeseen mässättyäni lakuja ja suklaata. Se on vain yksi repsahdus mun toipumisen tielläni, enkä saa antaa sen masentaa itseäni yhtään.